Suomi-juoksu 100 km 2017

Mulla ei ollut Karhunkierros 160:n jälkeiselle ajalle mitään tarkkoja suunnitelmia juoksukisojen suhteen vaan halusin ensin katsoa, että miten palautuminen siitä kisasta sujuu. Palauduin siitä odotettua nopeammin ja mulle jäi Karhunkierroksen jälkeen paljon näyttämisen halua, kun kisa jäi kesken näköongelmien takia 140km kohdilla ja kun en siellä muutenkaan pystynyt suoriutumaan sellaisella tasolla kuin oli tavoitteena. Suunnilleen 3 viikkoa Karhunkierroksen kisan jälkeen päätin ilmoittautua Suomi-juoksuun, joka olisi 6 viikkoa Karhunkierroksen jälkeen – ehkä turhan vähän aikaa kahden ultrakisan välillä, mutta tuntui, että olin oikeasti palautunut kisasta enkä vain toivonut olevani 😊

Suomi-juoksu järjestetään nykyisellään Joensuussa ja siinä juostaan n. 3,4 kilsan lenkkiä niin paljon, että saadaan 100 kilsaa täyteen eli 29 kierrosta ja pari lyhyempää lenkkiä alkuun – on siellä lyhyempiäkin matkoja tarjolla, mutta kukas sellaisista on kiinnostunut 😊 Reitti on ihan täydellinen tuollaiseen kisaan: siitä on noin puolet asfalttia ja puolet kovapohjaista hyvin juostavaa hiekkatietä. Reitti on myös käytännössä ihan tasainen, siinä ei tule koko matkalla nousua kuin noin 120 metriä. Kisassa oli myös tosi hyvä tunnelma ja kaikki järjestelyt toimivat oikein hyvin!

Kuva Petteri Jokela

 

Olin päättänyt lähteä kisassa juoksemaan sykkeiden mukaan eli suunnitelmana oli pitää sykkeet pk-alueella ekat 50 kilsaa ja sitten jos jaksaa, niin lähteä nostamaan niitä vähän. Sykkeet oli heti kisan alusta saakka vähän normaalia korkeammalla, joten myös alkuvauhti muodostui hitaammaksi kuin olin suunnitellut. Halusin ennen kaikkea juosta tasaisen varman juoksun ja päästä tietysti myös maaliin saakka. Ekat reilut 20 kilsaa meni nopean tuntuisesti jutellessa Samuli Niemisen kanssa kunnes pidin lyhyen vessatauon ja jatkoin sen jälkeen hieman aiempaa hitaammalla vauhdilla, jotta sykkeet laskisivat taas haluamalleni tasolle. Samuli on mua paljon kokeneempi ultrajuoksija ja myös lyhyemmillä matkoilla mua hieman nopeampi, joten oli parasta antaa hänen mennä omaa vauhtiaan ja juosta vaan omaa juoksuani. Lähdin tavoittelemaan kisassa sellaista noin 8h30min aikaa ja Samulin tavoitteena oli juosta vielä 15 minuuttia kovempaa. Samuli tuli uudestaan vastaan vähän 55 kilsan jälkeen ja juostiin taas hetki yhdessä, mutta hänen täytyi pian sen jälkeen lopettaa kisa, koska nesteet eivät imeytyneet ja energiat oli loppu. Johdin kisaa siis yksin viimeisen noin 40 kilsan ajan ja keskityin pitämään takaa tulevat sopivan etäisyyden päässä – siinä kohtaa ei ollut enää loppuajalla suurta väliä, juoksin vain kisan voitosta, koska olihan kyseessä sentään tänä vuonna SM-kisa 100 kilometrillä.

Kuva Petteri Jokela

 

Olin toki etukäteen miettinyt, että millaista vauhtia pidän kisassa ja myös, että miten nautin nestettä ja energiaa kisan aikana, mutta harvemminhan noi suunnitelmat ultrakisoissa täysin toteutuu – sekin on jo hyvä, jos toteutuu edes vähän sinne päin. Aiemmin mulla on maha kestänyt hyvin ultria, mutta noin 30 kilsan jälkeen mulla alkoi juomiset ja syömiset nousemaan takaisin ylös suuhun ja se jatkui siitä eteenpäin koko ajan, joten loppukisa meni mulla siihen, että pyrin juoksemaan nopeinta vauhtia, jossa en meinaa oksentaa 😊 Luulen tämän johtuneen ihan vaan siitä, että polkujuoksija lähtee juoksemaan tielle. Mun jalat eikä myöskään maha ole tottunut tuon tyyppiseen iskutukseen, kun treenaan yleensä paljon pehmeämmillä alustoilla ja pidemmissä polkukisoissa vauhdit ovat maltillisempia, mikä tekee myös syömisestä ja juomisesta niissä helpompaa. Aina välillä yritin juosta hetken nopeammin, mutta aika rauhallisena täytyi vauhti pitää, jotta olo pysyi hyvänä. Otin taktiikaksi juoda ja syödä usein, mutta vähän kerrallaan eli sen myötä mulle tuli huoltotaukoja suunniteltua useammin ja jälkikäteen ajateltuna niihin tuli kyllä tuhlattua liian paljon aikaa. Viimeiset 15-20 kilsaa pystyin enää juomaan vain vettä, mutta onneksi ei ollut siinä kohtaa enää sen pidempi matka maaliin. Vauhtini hidastui juoksun edetessä hieman enemmän kuin olisin toivonut, mutta missään kohtaan ei tullut juoksussa mitään selkeää seinää vastaan, vaikka muutamia vaikeampia hetkiä toki oli – eka vähän vaikeampi hetki oli suunnilleen maratonin kohdalla (eka maraton tuli täyteen ajassa 3:30) ja toinen vaikeampi hetki oli siinä 70-80 kilsan välillä. Viimeisen 30 kilsan aikana mun jalat alkoi kylläkin olla niin hajalla, että otin viimeisen 9 kierroksen ajan niiden puolivälissä noin 100 metrin mittaisen kävelytauon, kun mulla oli siinä kohtaa sen verran johtoa, että siihen oli varaa. En siis päässyt aikatavoitteeseeni, mutta ainakin pääsin maaliin saakka ja se täytyy jokaisessa ultrakisassa olla keskeinen tavoite. Mulla myös pää kesti hyvin läpi kisan, vaikka välillä täytyi kaivaa aika syvältä tahtoa mennä eteenpäin, kun onhan toi pitkä ja raaka matka. Loppuaika oli 9h04min, mikä on musta ihan ok ekaksi sileän satasen ajaksi ja olihan kisan voittaminen tietty hienoa!

Maaliintulo. Kuva Petteri Jokela.

Hieman jo väsyttää :) Kuva Petteri Jokela.

 

Lähdin kisaan sillä ajatuksella, että kokeillaan nyt miltä tuollainen matka tasaisella tuntuu ja sehän oli yllättävän hauskaa! Ei tule siis missään nimessä jäämään mun viimeiseksi satasen juoksuksi ja seuraavalla kerralla lähden hakemaan aikaparannusta vähän rohkeammalla vauhdinjaolla sekä toivottavasti myös astetta iskukestävämmillä jaloilla sekä mahalla 😊 Mutta seuraava ultra on kuitenkin taas poluilla eli Nuuksio Classicin uutuus 70 km odottaa syyskuun alussa.

 

Pokaali oli hieno!